YK-liiton kolumni: Unesco maailmanpolitiikan näyttämönä

Pariisissa Unescon päämajassa järjestetty 36. maailman koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestön yleiskokous jäi historiaan aivan erityisellä tavalla. Yleiskokous hyväksyi hyväksyi Palestiinan järjestön täysjäseneksi. Tästä seurannut budjettivarojen jäädyttäminen Yhdysvaltojen ja Israelin osalta nosti samalla päätöksen kaikkien maailman merkittävimpien tiedotusvälineiden pääuutisten joukkoon. Lopulta Palestiina-päätös oli historiallisuudessaan kuitenkin vain lyhyt, joskin paljon huomiota saanut sivujuoni lähes kuukauden kestäneessä, kahden vuoden välein järjestettävässä Unescon yleiskokouksessa ja sitä edeltäneessä nuorisofoorumissa.

Kokouksessa Unescon jäsenmäärä nousi 195:een, kun Palestiina ja Etelä-Sudan hyväksyttiin järjestön jäseniksi. Toisistaan eronneet Etelä-Sudan ja Sudan esiintyivät yleiskokouksessa toisiaan kannustaen ja hyväksymisseremoniassa Etelä-Sudanin lippu lisättiin juhlallisesti jäsenvaltioiden lippuriviin, jonka jälkeen maan opetusministeri piti puheen valtion tulevaisuuden haasteista. Palestiinan jäsenäänestys oli tunnelmaltaan paljon jännittyneempi. En ole koskaan kokenut vastaavaa latausta, kuin äänestyksen ollessa käsillä täysistunnossa – ilma oli niin sakeana jännityksestä, että sitä olisi voinut leikata veitsellä. 107 maata äänesti jäsenyyden puolesta (Suomi mukaan lukien), 14 vastusti ja 52 äänesti tyhjää. Tarvittava 2/3 enemmistö kyllä/ei-äänistä (vain kyllä/ei -äänet huomioitiin) siis täyttyi selvästi. Yhdysvallat on sittemmin sisäiseen lakiinsa vedoten ilmoittanut jäädyttävänsä budjettirahoituksensa Unescolle (65 miljoonaa dollaria). Samoin tekee Israel (1,5 miljoonaa dollaria), Kanada puolestaan peruuttaa 10 miljoonan dollarin vapaaehtoisen rahoitusosuutensa. Unesco on vastannut haasteeseen perustamalla hätärahaston budjettivajeen paikkaamiseksi teemalla “66 vuotta ja 66 syytä lahjoittaa Unescolle”. Monet maat kuten Indonesia ja Gabon ovatkin jo vastanneet avunpyyntöön ja tehneet 10 ja 2 miljoonan lahjoitukset rahastoon.

Merkittävää oli myös, että maailman nuoret saivat ensimmäistä kertaa edustajansa Unescon kaikkiin kuuteen komissioon, joissa käsiteltiin nuorisofoorumin loppuraporttia. Sain suuren henkilökohtaisen vastuutehtävän kun 127 eri maata edustavien 211 nuorisodelegaatin joukosta toimeen valittiin vaaleilla minut ja sveitsiläinen kollegani. Palestiina-äänestyksen ja pääjohtajan Irina Bokovan puheen välissä pidimme kaikissa komissioissa ja yleisistunnossa puheen, jossa korostimme koulutuksen, kestävän kehityksen ja nuorten osallisuuden merkitystä, ja tarjosimme konkreettisia ratkaisuehdotuksia globaaleihin haasteisiin. Nuorten merkitys onkin arabikevään tapahtumien ja koulutusteeman myötä tiedostettu hyvin Unescossa ja järjestön voikin sanoa olevan nuorten näkökulmasta maailman tärkein järjestö.

Ilahduttavaa oli myös huomata Suomen ja Pohjoismaiden merkittävä asema kokoonsa nähden. Suomen 25 000 euron lahjoitus Unescon seitsemännelle nuorisofoorumille oli huomioitu ja sitä kiiteltiin paljon. Lahjoitus oli suurin koskaan annettu ja mahdollisti kaikkein köyhimpien maiden nuorisodelegaattien osallistumisen tapahtumaan. Suomalaiset virkamiehet opetus- ja kulttuuri- sekä ulkoasiainministeriöstä olivat erittäin asiantuntevia ja kykenivät osaamisellaan vaikuttamaan asioiden kulkuun oikeissa paikoissa hyvin tuloksin. Pariisin kokemus siis vahvisti aikaisempia kokemuksiani kansainvälisiltä kentiltä – suomalaisena on hyvä vaikuttaa maailmalla kun oma kotimaa on tunnettu globaalina vastuunkantajana ja yhteistyölle avoimena aktiivisena toimijana.

http://www.ykliitto.fi/kolumni/unesco_maailmanpolitiikan_n_ytt_m_n

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s